Leica Geosystems Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Panu Kaukinen

Executive MBA, DI Panu Kaukinen on aloittanut Leica Geosystems Oy:n toimitusjohtajana 15.8.2018. Kaukinen siirtyi tehtävään Epiroc Finland Oy Ab:stä, joka kuului aiemmin Atlas Copco -konserniin. Leican toimitusjohtajana Kaukinen haluaa panostaa laadukkaaseen asiakaspalveluun ja positiiviseen yhteistyöhön.

Kaukinen on työskennellyt noin 10 vuoden ajan globaalien teknologiatoimittajien Suomen myyntiyhtiöissä johtaen ja kehittäen liiketoimintaa eri näkökulmista. Hän on mm. toiminut avainasiakaspäällikkönä sekä maajohtajana vastannut globaalin konsernin myyntiyhtiön perustamisesta Suomeen. Viimeisimmässä tehtävässään Epirocilla Kaukinen vastasi yhtiön jälkimarkkinaliiketoiminnasta Suomessa ja Baltian maissa sekä veti saman kokoista organisaatiota kuin nyt Leica Geosystemsillä. Koulutukseltaan Kaukinen on diplomi-insinööri. Lisäksi hän on kehittänyt osaamistaan suorittamalla Hankenilla Executive MBA -tutkinnon, jonka myötä Kaukinen sai lisää laaja-alaista näkemystä ja osaamista liiketoiminnan johtamiseen.

– Toimitusjohtajan tehtävä Leica Geosystemsillä tarjoaa hyvän jatkumon työuralleni. Kyseessä on jälleen Suomen myyntiyhtiö, jonka taustalla on iso kansainvälinen konserni. Lisäksi Leican tuotteet palvelevat pitkälti rakennusalaa, joka on kaivosalan ohella ollut läsnä myös edellisissä tehtävissäni. Leicalla minua houkuttelevat erityisesti korkean teknologian tuotteet – näin digitalisaation aikakaudella on mielenkiintoista päästä yritykseen, joka tarjoaa kärkituotteita tälle saralle, Kaukinen toteaa.

Digitaalisen teknologian kehittyessä äärettömän nopeasti myyntiyhtiössä on samaan aikaan pystyttävä pitämään jatkuvasti hyvä kosketus asiakaskenttään, Kaukinen uskoo. – Jälkimarkkinataustani vuoksi ajattelen tuotteen koko elinkaarta. Haluamme olla lähellä asiakkaita ja palvella heitä laadukkaasti alusta loppuun saakka. Tähän tulemme Leicalla varmasti panostamaan.

Toimitusjohtajana Kaukinen tahtoo lisäksi olla lähellä tiimejä ja auttaa niitä onnistumaan. – Strategisten linjojen vetäminen ja visiota kohti kulkeminen on osa johtamista. Päivittäisessä työssä kaikki on kuitenkin kiinni siitä, että työn tekeminen on innostavaa ja tuottavaa, ja että tiimit ja työntekijät onnistuvat työssään.

Panu Kaukinen

panu.kaukinen@leica-geosystems.com

puh. 050 596 8260

Asiakastarinat

Lue lisää siitä, miten asiakkaamme kaikkialla maailmassa käyttävät ratkaisujamme älykkäiden muutosten toteuttamiseen.
Lue lisää siitä, miten asiakkaamme kaikkialla maailmassa käyttävät ratkaisujamme älykkäiden muutosten toteuttamiseen.