Leica Geosystemsiltä mobiili laserkeilausjärjestelmä Mitta Oy:lle

Mitta Oy on ottanut käyttöönsä uuden Leica Pegasus Backpack -laserkeilausjärjestelmän, joka mahdollistaa tehokkaan tiedonkeruun erikoiskohteissa. Leica Geosystemsin toimittama järjestelmä tulee käyttöön muun muassa Liikenneviraston projektien laadunvalvontaan.

Leica Pegasus Backpack edustaa korkealaatuista mobiilia mittausteknologiaa. Mitta Oy on ensimmäinen yhtiö Suomessa, joka on ottanut tällaisen järjestelmän käyttöönsä. – Olemme Pohjoismaiden johtava rakentamisen ja suunnittelun mittaus-, tutkimus- ja kenttäpalveluihin erikoistunut yhtiö. Meillä on siksi halu kokeilla uusinta teknologiaa ensimmäisenä sekä kehittää palveluita, joissa sitä hyödynnetään, kertoo liiketoimintajohtaja Mikko Ilmonen Mitta Oy:stä.

Siinä missä perinteiset laserkeilausjärjestelmät kytketään ajoneuvoon, Leica Pegasus Backpack on integroitu reppuun. – Järjestelmällä voidaan operoida paikoissa, joihin ajoneuvoilla ei pääse. Esimerkiksi kaupunkimallit ovat tärkeä käyttökohde. Järjestelmän avulla pääsemme mm. rakennusten sisäpihoille ja porttikongeihin sekä puistoihin ja tunneleihin, Ilmonen listaa. – Voimme kerätä kohteista massiivisia pistepilviaineistoja, joita hyödynnetään edelleen mm. mallinnuksiin ja kontrollimittauksiin.

Liikenneviraston tarve sinetöi investoinnin

Ainutlaatuinen järjestelmä on mittava investointi, jonka tekeminen edellyttää riittävää tilauskantaa. Mitta Oy:n kohdalla investoinnin sinetöi yhteinen ohjelma Liikenneviraston kanssa. – Liikennevirasto on ollut erinomaisen aloitteellinen tässä hankkeessa ja osannut tuoda esiin vaatimuksensa järjestelmälle.

Laserkeilausjärjestelmä on ollut aktiivisessa käytössä syyskuusta alkaen, kertoo Mitta Oy:ssä järjestelmän pääkäyttäjänä työskentelevä Mika Moilanen. – Tiedonkeruun helppous on ollut yllättänyt positiivisesti. Järjestelmä tuottaa dataa erittäin tiheällä pistepilvellä, isojakin määriä hyvin tehokkaasti ja nopeasti.

Järjestelmä soveltuu lähtötiedon hankintaan mm. ympäristössä, jossa on paljon mallinnusta vaativia rakenteita. – Esimerkiksi tien muoto ja malli saadaan pistemuodossa hyvin esille. Dataa voidaan käyttää suunnittelun lähtökohtana tai laadunvarmistuksessa. Liikennevirasto voi esimerkiksi varmistaa datan avulla, vastaavatko urakoitsijan tekemät tien pinnan muodot suunniteltua vai onko tiessä painaumia tai kohoumia.

Perinteiseen pistemittaamiseen verrattuna mobiili laserkeilausjärjestelmä tuottaa dataa äärimmäisen tehokkaasti. – Jos kohteesta halutaan tietää esimerkiksi liikennemerkkien ja -tolppien sijaintia tai valopylväiden paikkoja, kaikki voidaan tuoda loppukäyttäjälle samassa datasetissä. Mobiilikeilaaminen tulee varmasti yleistymään suunnittelun tukena. Dataa maan pinnasta tai alueesta saadaan asiakkaan tarpeisiin lyhyelläkin varoitusajalla, Moilanen toteaa.

Kaikki hyötyvät yhteistyöstä

Leica Geosystemsin kannalta Mitta Oy:lle toimitettu järjestelmä on malliesimerkki hankkeesta, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. – Toimimme high end -tuotteiden ja -palveluiden kanssa, ja tuotekehitys on meillä merkittävässä roolissa. Yhteinen projektimme Mitta Oy:n kanssa on mahdollistanut sen, että olemme saaneet Liikenneviraston loppukäyttäjäksi järjestelmällemme, sanoo Market Segment Manager Tuukka Räsänen Leica Geosystemsistä.

– Välitämme projektista saadut kokemukset järjestelmän valmistajalle ja kehitämme palveluamme vastaamaan yhä paremmin asiakkaan tarpeita. Globaalina toimijana olemme voineet hyödyntää projektissa myös yhteistyötä yrityksemme sisällä, ja saaneet tukea järjestelmän käyttöönottoon Pohjoismaista ja muualta Euroopasta.

LEICA PEGASUS BACKPACK

Case Studies

Tutustu, kuinka asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät Leica Geosystems -ratkaisuja. Etsi ehdotuksia omiin projekteihisi.