Seuranta kaupunkialueilla

Täydellinen laitteisto- ja ohjelmistopaketti kaupunkiympäristön seurantaan

 
Kaupungit ovat kasvaneet ja kehittyneet tuhansia vuosia, mutta nykyään kaupunkikehityksen vauhti vaatii turvallisuuden huomioimista enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Muodonmuutoksien seuranta antaa tietoa liikkeistä ja mahdollistaa tietoon perustuvia päätöksiä, jotka suojaavat ihmisiä ja rakenteita, mutta voivat myös osaltaan vähentää kokonaiskustannuksia rakentamisen elinkaaren aikana.

Geodeettisista seuranta-antureista (takymetrit, GNSS tai vaaituskojeet) tulevan tiedon yhdistäminen geoteknisiin ja ympäristöantureihin (kaltevuusanturit, venymämittarit, sääasemat jne.) antaa täydellisen kuvan reaaliajassa tapahtuvista liikkeistä.

Milloin seurannasta on hyötyä kaupunkialueilla?

  1. Luonnollisten liikkeiden arviointi: Maan pinta liikkuu ja taipuu jatkuvasti, erityisesti alueilla, jotka ovat lähellä vettä tai ilman kiinteää alustaa. Siksi on tärkeää erottaa luonnolliset liikkeet rakentamisen tai muun maaperän epävakautta aiheuttavan vaikutuksen aiheuttamista liikkeistä.
  2. Tuki rakennusprosessin aikana: Pystysuunnan ja kohdistuksen seuranta on ehdottoman välttämätöntä korkean rakennuksen rakennusprosessin aikana, jotta voidaan validoida suunnitelmat louhinta-alueiden mittaamisen lisäksi maanpinnan ja rakenteiden liikkeen määrittämiseksi.
  3. Ympäröivän alueen suojelu: Häiriöt maaperään rakentamisen aikana voivat aiheuttaa liikkeitä ympäröiviin rakennuksiin tai rakenteisiin. Olipa kyseessä sitten uusi rakennus tai kulkuväylän rakentaminen (esim. metrolinja tai tunneli), ympäröivää aluetta on tarkkailtava liikkeiden ymmärtämiseksi, jotta tietoja kolmannen osapuolen omaisuuden muodonmuutoksista voidaan tarkastella niiden rajoittamiseksi.
  4. Rakenteiden kunnon seuranta: Kaikki rakennukset ja/tai rakenteet muuttuvat ajan myötä, ja erilaisten vaikutusten huomiotta jättämisellä voi olla vakavia seurauksia. Esimerkkejä uhkaavista liikkeiden aiheuttajista: Luonnonuhat Seisminen toiminta Rakenteen vanheneminen Käyttötarkoituksen muutos Rakenteen ylläpito

Tässä videossa esitellään tyypillisiä yleisiä esimerkkejä kaupunkialueen seuranta-asennuksista. Koska jokainen seurantaprojekti vaatii oman erityisesti arvioidun ja suunnitellun seurantajärjestelmän, ennen asennust aon kuultava asiantuntijoita. Leica Geosystemsin automatisoituja seurantaratkaisuja on käytetty maailmanlaajuisesti yli 30 vuoden ajan. Leica Geosystems on erikoistunut seurantaratkaisujen valmistaja ja toimittaja, jolla on kansainvälinen monitieteellinen kokemus ja jonka tavoitteena on toimittaa innovatiivista teknologiaa ja tukea kaikkiin seurantasovelluksiin.




Bridging the continental divide

Learn all about how Leica Geosystems’ monitoring solution has been used to monitor the 1915Çanakkale Bridge, connecting Turkey and the rest of the European continent.
Learn all about how Leica Geosystems’ monitoring solution has been used to monitor the 1915Çanakkale Bridge, connecting Turkey and the rest of the European continent.

Geoteknisen ja geodeettisen tiedon yhdistäminen seurantaa varten

Kaupungit ovat kehittyviä kokonaisuuksia, joiden on mukauduttava vastaamaan ihmisten tarpeisiin, ylläpitämään taloudellisia toimintoja ja tarjoamaan hyvinvointia ja elämänlaatua.
Kaupungit ovat kehittyviä kokonaisuuksia, joiden on mukauduttava vastaamaan ihmisten tarpeisiin, ylläpitämään taloudellisia toimintoja ja tarjoamaan hyvinvointia ja...

Precise positioning in London’s sky

Obtaining precise and reliable coordinates during the construction process of London’s second tallest skyscraper with a tailor-made GNSS solution
Obtaining precise and reliable coordinates during the construction process of London’s second tallest skyscraper with a tailor-made GNSS solution

Leica GeoMoS

Flexible automatic deformation monitoring software solution.
Flexible automatic deformation monitoring software solution.

Leica GeoMoS Edge

Monitoring software for autonomous sensor control and uninterrupted data logging in the field.
Monitoring software for autonomous sensor control and uninterrupted data logging in the field.

Leica GeoMoS Now!

Mahdollisuus analysoida ja visualisoida seurantatietoja mistä tahansa.
Mahdollisuus analysoida ja visualisoida seurantatietoja mistä tahansa.

Leica Nova TM60: Monitoring Total Station

Designed for automated and manual deformation monitoring
Designed for automated and manual deformation monitoring

Leica Nova MS60

The ultimate all-rounder, a scanning, self-learning total station with GNSS connectivity and digital imaging
The ultimate all-rounder, a scanning, self-learning total station with GNSS connectivity and digital imaging

Leica GMX910

GNSS-vastaanotin integroidulla seurannan antennilla.
GNSS-vastaanotin integroidulla seurannan antennilla.


Onko sinulla kysyttävää? Meiltä saat vastaukset!

Tuemme teitä mielellämme